Vuodessa 1.6 miljoonaa Google Impressionia

Vuoden kuluttua sivuston lanseerauksesta, Puntit.fi on kerännyt yhteensä 1,6 miljoonaa näkymää Googlen hakutuloksissa.

Vuodessa 1.6 miljoonaa Google Impressionia

Vuosi sitten perustimme Puntit.fi-verkkosivuston, jonka tavoitteena oli saavuttaa laaja näkyvyys hakukoneissa kokoamaan kaikki Suomen kuntosalit yhdelle alustalle. Tavoitteenamme oli luoda sivusto, joka ei ainoastaan houkuttelisi käyttäjiä säännöllisesti vierailemaan, vaan olisi myös tehokkaasti hakukoneoptimoitu, jotta ihmiset löytäisivät sen helposti. Tämä suhteellisen intohimoinen testi ei saisi kuitenkaan viedä merkittävästi resursseja, mutta parhaimmillaan sen pitäisi kuitenkin olla toimiva palvelu.

Testi oli onnistunut!

Vuoden kuluttua sivuston lanseerauksesta, Puntit.fi on kerännyt yhteensä 1,6 miljoonaa näkymää Googlen hakutuloksissa. Tämän saavutuksen taustalla ei ole mitään monimutkaista; se on tulosta perusteellisesta tutkimuksesta ja ymmärryksestä siitä, mitä kuntosalien etsijät todella haluavat. Huomasimme, että ihmiset kaipasivat kattavaa tietokantaa Suomen kuntosaleista, jota ei ollut aiemmin olemassa, ja tartuimme tilaisuuteen täyttää tämä markkinarako.

Mitä opittiin ja miten sitä hyödynnetään?

Tämän strategian onnistumisen myötä olemme alkaneet soveltaa samaa lähestymistapaa myös muiden asiakkaidemme kanssa, jotka tarjoavat erilaisia palveluita. Vaikka olemme vasta alkaneet näiden projektien parissa, olemme jo nähneet ensimmäisiä myönteisiä tuloksia. Asiakkaidemme kokemukset osoittavat, että kohdennettu ja hyvin suoritettu hakukoneoptimointi on tehokas keino parantaa sivustojen näkyvyyttä ja saavuttaa liiketoiminnallisia tavoitteita.

Dataa ja lisää dataa

Sivustohan ei tällä hetkellä tuota suuria summia, koska ainut tulonlähde on Google Adsense. Moni käyttää Ad Blockereita ymmärrettävästi joka entisestään vähentää tuloja. Kävijävolyymin ansiosta sivusto rahoittaa itse itsensä tällä hetkellä. Se ei siis ole kultakaivos missään nimessä. Mutta sitä sen ei pitänytkään olla. Kyseessä oli koe, joka voidaan todeta onnistuneeksi. Alla hieman numeroita siitä miten tuo sivusto kasvoi vuodessa.

Google Search Console tulokset

Sivusto kasvaa edelleen ja näkyvyys hakukoneessa vain paranee entisestään. Sisältömuutoksia sivulle ajetaan tasaisin väliajoin pääosin automatisoidusti.

Sivustolla on noin 5000 aktiivista kävijää kuukaudessa, mikä on kasvanut joka kuukausi noin 200-400 kävijän verran. Odotettavissa on, että kävijämäärät nousee entisestään. Hassua on kuitenkin huomata miten sesonkiaikoina kävijäpiikit ovat jopa kliseisen radikaaleja. Uuden vuoden jälkeen kävijämäärät nousivat jopa 10x viikon ajaksi.

SEO Palveluna

Mikäli haluat jutella kanssamme hakukoneoptimoimisesta, niin tarjoamme konsultointia ja erilaisia SEO palveluita. Autamme teitä mielellämme nousemaan hakutuloksissa ensimmäiselle sivulle asti!